08.08.2018
Taistele osaajistasi – valjasta tekoäly sitouttamaan talenttisi!
Asiakaskokemuksesta ja sen kehittämisen merkityksestä liiketoiminnalle puhuvat kaikki. Tekoälyä pyritään hyödyntämään yhä sujuvampien ja elämyksellisempien asiakaskokemusten tuottamiseksi. Samalla kun asiakkaat kruisailevat silotettuja teitään toinen toistaan automatisoidummilla Tesloilla, työntekijät köpöttelevät edelleen omia polkujaan apostolinkyydillä. Miksi? Selitys lienee yksinkertainen: ensin hyvää asiakkaalle ja sitten nälkävyötä kiristämällä itselle, ehkä.
Sitoutuneet työntekijät kirittävät bisnestä ja tuottavat tulosta - Accenturen selvityksen mukaan jopa 21 prosenttia enemmän kuin ”olen täällä vain töissä” -hahmot. Moni yritys taistelee eloonjäämisestä jo pelkästään siksi, ettei niillä ole tarpeeksi tarvittavaa osaamista. Myös systemaattisesta työntekijäkokemuksen ja osaamisen johtamisesta on pulaa.
Maailmassa, jossa oikeanlainen osaaminen on välttämättömyys, ei ole varaa luottaa työntekijäuskollisuuden sikiävän silkasta työpaikan pitämisen riemusta. Parhaat tekijät karkaavat herkästi merkityksellisen työn ja kiehtovan työntekijäkokemuksen perässä. Työntekijöiden ajatukset epäkohdista leviävät nyt helposti ja nopeasti. Matkallaan ne haavoittavat vääjäämättä myös työnantajakuvia. Osaajille on pystyttävä tarjoamaan innostava arki läpi uraelinkaaren. Innostavuuden tärkeys korostuu tieto- ja toimistotyöläisen arjessa, toimialasta riippumatta.
HR-prosessit palvelemaan yksilöitä, ei keskiarvoja
Vieläkö teillä uskotaan luokkahuoneisiin tai eLearningeihin, plaraillaan digitalisoitua henkilöstökäsikirjaa tai jalkautetaan muutoksia sähköpostien ja Yammerien avulla? Jos edistyksellinen teknologia kiihdyttää jo yrityksessäsi asiakaspalvelun vallankumousta, mutta työntekijöiden osalta tekoälyn hyödyntämistä ei vielä edes pohdita, on aika valpastua.
Perinteiset HR-prosessit palvelevat monesti keskimääräistä työntekijää. Harvassa organisaatiossa työskentelee kuitenkaan vain keskiarvoja. Edistyksellinen teknologia luovuuden kumppanina mahdollistaa aivan uudenlaiset työntekijäpolut, joissa sekä erilaiset työntekijät että bisnes kukoistavat.
Liiketoiminnan kannalta vaikuttavin työvoima on yrityksellä, joka pystyy hyödyntämään osaajiensa yksilöllisiä vahvuuksia liiketoiminnalleen ponnekkaalla tavalla. Ihmisiä, asioita ja liiketoimintaa voi toki johtaa intuitiolla, mutta fiksut rikastavat intuition tiedolla. Tietoa on harvinaisen paljon tarjolla ja silti häkellyttävän vähän valjastettuna hyötykäyttöön.
Eikö olisikin hienoa tietää työntekijöiden todelliset vahvuudet ja intohimot? Entä miltä tuntuisi laatia tehokkaasti sekä yrityksen että yksilön kannalta relevantteja ura- ja kehityssuunnitelmia jopa tuhannen henkilön organisaatiossa? Tekoälyn avulla se on mahdollista, sillä tekoäly skaalautuu ja taipuu mihin vain. On kyse sitten uuden aloittajan perehdytyksestä, HR-prosesseista tai urasuunnittelusta, varmaa on, että tekoälyn avulla voidaan vahvistaa työntekijäkokemusta ja sitouttaa talentteja.
Opettaja, uravalmentaja, strateginen kumppani, analyytikko… Tekoälystä on moneksi
Oikein hyödynnettynä tekoäly on leikkisä opettaja, näkemyksellinen uravalmentaja, strateginen taitojen kehittäjä, organisaation pistämätön analysoija tai vaikkapa muutosjohtajan työpari. Paitsi että teknologian avulla tehostetaan johtamista, se myös tekee monipuolisen työvoiman johtamisesta ihmiskeskeisempää ja tarkoituksenmukaisempaa. Esimerkiksi yrityksen sisäisen ja ulkoisen kehityksen sekä yksilötason intohimojen perusteella algoritmit pystyvät ennustamaan, kuinka paljon ja millä osaamisella varustettuja työntekijöitä yritys tulee tarvitsemaan jonain tiettynä aikana. Tekoäly on loistorenki myös yksilöllistämisessä ja merkityksellisyyden luonnissa: Intrasivuston voi vaikkapa räätälöidä käyttäjälleen oleelliseksi. Entä elinikäinen oppiminen? Kaikki haaveilevat siitä, mutta ihmisten oppimistavat ovat kovin erilaisia. Tekoäly voisi hyvin toimia yksilöllisen oppimisen ja tiedonjakamisen kiihdyttäjänä.
Helppo, uniikki ja elämyksellinen kokemus ei ole vain asiakkaita varten
Maailmalla tekoälyn hyödyntämiseen työntekijöiden hyväksi on jo herätty. Kansainvälisesti jopa neljä viidestä yrityksestä tekee ennustavan teknologian pilotteja pystyäkseen vastaamaan paremmin työntekijöidensä tarpeisiin. ”Helppo, uniikki ja elämyksellinen” ei voikaan enää jatkossa toimia pelkästään asiakaskokemuksen mittarina. Samanlainen kokemus on pystyttävä tuottamaan myös työntekijöille.
Taistelu osaajista on käynnissä. Asiakaskokemuksen merkitys ymmärretään Suomessa jo melko hyvin. Koska näemme vastaavia investointeja digitaaliseen työntekijäkokemukseen?
Tiivistetty versio blogista julkaistiin Kauppalehden Debatissa, 30.7.2018.
Jos kiinnostuit aiheesta, lue lisää täältä.
Kirjoittajat:
Anne Lindillä on yli 25 vuoden kokemus liiketoimintatransformaatioiden läpiviennistä sekä ihmisten ja osaamisen kehittämisestä. Anne johtaa liikkeenjohdon konsultointia Accenturella Pohjoismaissa. Teknologian vaikutukset ihmisiin ja organisaatioihin ovat hänen innoittajiaan.
Riikka Uimonen toimii liikkeenjohdon konsulttina sekä vakuutustoimialan ja työvoiman muutoksen asiantuntijana Accenturella finanssialan yksikössä. Työnsä lisäksi Riikka on intohimoinen työvoiman ja työeläkevakuuttamisen väitöskirjatutkija.