12.03.2019
Serendipisyys söi suunnitelman
Jos työpaikan arki tuntuu toisinaan kaoottiselta ja aikataulut veteen piirretyiltä, saattaa kyse olla muustakin kuin omasta kokemuksesta. Kompleksisuuden lisääntyminen ympärillämme on aito ilmiö. Samaan aikaan kuin ympäristön yhteenkietoutuminen luo epävarmuutta, syntyy myös kytkösten kautta ennennäkemätön määrä mahdollisuuksia. Kysymys kuitenkin kuuluu, olemmeko organisaatioarjen kilpajuoksussa riittävän hereillä havaitsemaan ja rohkeita hyödyntämään niitä. Onko organisaatioilla tarvittavaa määrä serendipisyyttä?
Maailmanlaajuista verkottumista ja sen mukanaan tuomaa turbulenssia seuraa ennennäkemätön sattumaherkkyys, joka organisaatioissa vallitsee. Sattumat ja yllätykset nähdään kuitenkin herkästi poikkeamina, tai virheinä, jotka tulee siivota sivuun, jotta suunnitelmamme toteutus ei kärsi.
Organisaatioita pyritään pääsääntöisesti kehittämään ja ohjaamaan hallinnan ja ennakoinnin avulla. Strategia rakennetaan edelleenkin usein harvan viisaan ymmärryksen ja ennustusten pohjalta ja jalkautetaan johdonmukaisesti. Haasteena on kuitenkin, ettei nykyiselle maastolle tai edessä oleville suurille käänteille ole tiekarttaa. Ympäristökriisi sopii esimerkiksi. Kenelläkään, edes päättäjillä, ei ole tietoa miten ohjata yhteiskunta suunnanmuutokseen, jota ilmastonmuutoksen hidastaminen edellyttää. Vastaavaa temppua ei ole ennen tehty.
Hallinnan tarve on ilmiselvässä jännitteessä organisaation uusiutumisen ja luovuuden kaipuun kanssa. Mutta eikö sama päde yksilötasolla? Valmiin suunnitelman - rajatun tehtäväkuvan ja ratkaisupaletin – toteuttaminen sulkee silmämme jokapäiväisen mahdollisuuksilta, yhteensattumilta.
Työterveyslaitoksen vetämässä ’Yhteensattumia’-hankkeessa tutkimme yksilöiden ja organisaatioiden kykyä havaita ja hyödyntää merkityksellisiä sattumia. Toisin sanoen tutkimme serendipisyyttä suomalaisessa työelämässä. Vastoin yleistä ajatusta, serendipisyys ei tarkoita tapahtumia tai ilmiötä vaan nimenomaan kykyä. Kykyä tehdä onnekkaita ja yllättäviä löydöksiä, joita voidaan hyödyntää. Tai kykyä ”havaita siltoja, missä muut näkevät aukkoja.”
Miten serendipisyyttä sitten kehitetään? Ensimmäinen askel on tiedostaa yhteensattumien ja mahdollisuuksien määrä ympärillämme. Joidenkin arvioiden mukaan ympärillämme on joka hetki toistakymmentä miljoonaa ärsykettä. Melkein mikä tahansa niistä voi olla tärkeä tienviitta. Silmään osunut twiitti, sattumakohtaaminen kahvilassa, kirjastossa nähty kirjanselkä. Mikä tahansa onnekas, yllättävä löydös voi ohjata kohti uutta. Eikä ainoastaan uutta mielenkiintoista tiedonpalasta, vaan jopa kohti uutta toiminnan tarkoitusta.
Frederic Laloux käyttää termiä evolutionary purpose kuvatessaan uuden ajan organisaatioiden navigointia kompleksisuudessa. Kyse on jatkuvassa liikkeessä olevasta, muotoutuvasta kutsumuksesta tai olemisen merkityksestä. Evolutiivinen merkitys ei tottele suunnitelmia tai strategioita. Sen huomaaminen edellyttää päinvastoin hereilläoloa ja kuuntelua. Mihin meitä kutsutaan yksilöinä ja organisaatioina? George Poria muunnellen: Mikä on kysymys, johon työsi tai organisaatiosi on vastaus?
Kysymys vieläpä muuttuu koko ajan uusiksi ja voi ilmaantua yllättävän löydöksen kautta. Sattuma tapahtuu meille, joten mahdollisuuksien metsästys vie huomion omista pölyttyneistä ajattelun kehistä ympäröivään maailmaan. Tehtävämme ei olekaan enää pelastaa omaa organisaatiota, maailmasta puhumattakaan. Tehtävämme on pitää aistit avoinna ja luottaa, että käänne on jo tapahtumassa ympärillämme, väreilemässä pinnan alla. Todellisuudentaju on tuonut meidät tähän saakka, mahdollisuudentaju ratkaisee loppumatkan.
Tule kuulemaan lisää aiheesta ensi syksynä 29.8.2019 HENRYn toimistolle.
Olli Viljanen
Humap Consultation Oy