13.02.2020

Tiimisoppa – tie tusinatiimistä huipputiimiksi

Oletko ollut osana huipputiimiä? Entä mukana sellaisessa tiimissä, jossa tuntuu, ettei mikään etene? Oletko pohtinut mistä erot aikaansaamisessa ja tunnelmassa eri tiimien välillä johtuvat? Eroja ei selitä Suomessa yleisesti hyväksytty selitys eli se, että ”ihmiset eivät vaan tule toimeen keskenään”. Parhaiten eroja huipputiimien ja tusinatiimien välillä selittää tiimin positiivisen energian määrä. Jokainen tiimi voi nostaa positiivisen energian korkealle ihmisten keskinäisistä eroista huolimatta, tai juuri niiden ansiosta. Jokainen tiimiläinen pystyy vaikuttamaan positiivisen tiimienergian syntymiseen ja säilymiseen tuomalla oman lusikkansa soppaan. Energisiä tiimejä löytyy kaikkialta: yrityksistä, järjestöistä, harrastuspiireistä ja julkisista organisaatioista.



Energinen tiimi saa aikaan, uudistuu sekä voi hyvin. Tiimienergia syntyy tiimin jäsenistä löytyvän viiden eri energialajin tulona. Kun yksi laji on nollassa, on tiimin energia kokonaisuutena nolla. Energialajien tulee olla tasapainossa. Tiimienergian laadusta (positiivinen tai negatiivinen energia) ja määrästä riippuen tiimi voi toimia erilaisessa energiatilassa. Tiimin energiatilat voidaan nimetä tuottavaksi sitoutumistilaksi, pehmeäksi mukavuustilaksi, synkäksi luopumistilaksi tai kriisien täyttämäksi syöpymistilaksi. Prosessit eivät ratkaise tiimin onnistumista. Ratkaisevaa on laadukas energisoiva vuorovaikutus. Siitä syntyy tiimisoppaan hyvä maku.

Haastamme sinua pohtimaan omaa tiimiäsi tai tiimejäsi energian näkökulmasta. Mikä luo energiaa sinun tiimiisi tai tiimeihisi ja mikä taas syö sitä? Hyvät tiimit ovat sekä vahvojen organisaatioiden peruskivi että sinun hyvinvointisi tukijalka. Projektit onnistuvat ja uudet kasvuyritykset syntyvät vain tiimityönä. Hyvät työtiimit sekä aktiiviset vapaa-ajan porukat lataavat jäseniinsä kattilakaupalla voimaa. Energisessä tiimissä on miellyttävää ja turvallista olla, ja sinäkin pystyt parhaimpaasi. Parhaissa suomalaisissa huipputiimeissä on jo valtavasti positiivista energiaa, aikaansaamisen iloa sekä hyvää oloa.

Ajattelu on toimintamme lähtökohta ja tiimienergian perusta. Tiimi, joka ei ajattele itse, toteuttaa vain muiden ajatuksia. Ajatteluenergian kannalta on ratkaisevan tärkeää, innostavatko ja energisoivatko tiimin päämäärä sekä tavoitteet tiimin jäseniä. Rohkeasti haasteita ottava tiimi energisoituu ja varovainen tiimi taas lakastuu. Yhdessä uuden luominen on merkittävin ja energisoivin tapa toimia tiiminä.

Tunteet ovat läsnä tekemisessämme, aina. Tunteet vaikuttavat merkittävällä tavalla työssä suoriutumiseen. Hillary Elfenbeinin tutkimus Berkleyn yliopistosta osoitti, että tiimin kyky ymmärtää toistensa tunteiden ilmaisua selitti 40 prosenttia vaihtelusta tiimin suorituskyvyssä. Elfenbein määrittelee tiimin tunneälyn tiimiläisten tunteiden ilmaisun ja tunnistamisen ymmärryksenä vuorovaikutustilanteissa. Erityisen tärkeää tiimin tunne-energialle on luoda psykologisen turvallisuuden tunnetta ja keskinäistä luottamusta, sekä lisätä kiintymyssuhdemallien ymmärrystä ja mentalisoivaa tapaa toimia.

Roolit tiimissä kannattaa määritellä vahvuuksien ja mielenkiinnon kohteiden mukaan. Vahvuuksien käyttäminen lataa energiaa. Parhaat tiimit hyödyntävät valmiiksi saamisessa usein pari- tai kolmikkotyöskentelyä, eräänlaista minitiimitoimintaa. Tiimin korkeata energiatasoa voi ylläpitää jatkuvalla uuden opettelulla, ja energisoivien kokousten avulla.

Henkinen energia on hienovaraisin energiamme muoto. Se on myös syvin, usein tiedostamattomalla tasolla vaikuttava, inhimillisen energian laji. Koemme tiimin arvot voimakkaasti riippumatta siitä, onko arvot määritetty. Henkisen energian kannalta on tärkeää, että omat arvomme ovat työssä tai vapaaehtoistoiminnassa lähellä tiimin käyttöarvoja. Henkinen energia liittyy myös kiinteästi kokemukseemme työn ja oman tekemisen merkityksestä. Tarkoituksen määrittäminen yhdessä selkeyttää toiminnan ydintä ja nostaa tiimin henkistä energiaa.

Oman kehon fyysinen kunto ja hyvinvointi ovat perusta, jolle tiimin jäsenten tiimiin tuoma energia rakentuu. Huippuenerginen tiimi tarvitsee jäsenikseen hyvin jaksavia ihmisiä. Jäsenten runsaat sairauspoissaolot sekä jatkuva väsymystila vievät tiimin energiatason matalalle. Viisaasti fyysisestä energiastaan huolehtivat tiimiläiset pystyvät tarvittaessa venymään, ja tiimin kannattaa tukea toinen toistaan hyvinvoinnin rakentamisessa.

Esimiehiä tarvitaan yhä, vaikka työtä tehdään enenevässä määrin itseohjautuvissa tiimeissä. Hallinnollinen esimies voi merkittävästi vaikuttaa tiiminsä energiatasoon. Miten sitten toimii esimies, joka todella saa tiiminsä lentoon? Huippuenergisten tiimien esimiesten käyttäytymisessä on yhteisiä keskeisiä piirteitä kuten muun muassa ennakkoluuloton halu kokeilla. Huipputiimin esimies toimii energian synnyttäjänä omalla käsialallaan ja omia vahvuuksiaan hyödyntäen.

Tiimin vetäminen ja vetäjän tehtävä voidaan järjestää huippuenergisessä tiimissä monella tavalla. Huippuenergisistä tiimeistä löytyy pysyviä vetäjiä sekä jaettuja vetäjätehtäviä. Vetäjiä voi erilaisista syistä olla tiimissä kaksi tai useampia. Esimies ja vetäjä voivat olla myös sama henkilö. Huippuenergisten esimerkkitiimien vetäjät käyttäytyvät ystävällisesti ja toisia kunnioittavasti, auttavat reagoimalla ongelmiin nopeasti ja luovat tiimiin positiivista tiimihenkeä.

Tiimien välisen yhteistyön kehittämisessä pääsääntö on tehdä yhteistyö helpoksi. Kehittämisen keinoja ovat mm. epävirallisten yhteyksien rakentaminen, toisen tiimin työn tekemisen tavan opettelu ja yhdessä tekeminen, sähköiset tiimin jäsenten persoonalliset esittelyt, tiedon jakamissopimukset, yhteiset koulutukset sekä yhteistyöparien rakentaminen tiimien välille.

Hasse Kvist ja Sanna Mäkipää


Hasse on kehittänyt tiimejä sekä rakentanut tiimiorganisaatioita vuosikymmeniä. Hasse toimii energisoijana yrityksensä Performance Power Associates´in puitteissa. Missiona on tuoda energiaa johtamiseen ja valmentavaan esimiestyöhön, projekteihin sekä tiimityöskentelyyn. Lisäksi Hasse toimii STRATO -konsulttiverkostossa Senior Partnerina edistäen strategian toteuttamista organisaatioissa.

Sannan taustakoulutus on terveydenhuollossa. Omassa yrityksessään Sanna on toiminut 14 vuotta kouluttajana, työnohjaajana (STOry), organisaatiokonsulttina, tiimivalmentajana ja coachina. Sydämen asiana hänellä on organisaatioiden, työyhteisöjen, tiimien sekä esimiestyön kehittäminen toimivammaksi, dialogisemmaksi ja psykologisesti turvallisemmaksi. Keskeisiä työkaluja ovat kiintymyssuhdeteoria ja mentalisaation käsite.


'Tiimisoppa - iloa ja energiaa kaaliin' kirja julkaistaan 1.4.2020. Hassen ja Sannan lisäksi kirjoittajina ovat olleet Salla Alajoki, Tiina Mehto, Kenny Niutanen ja Tuomo Sulkumäki.