12.01.2022
Yksinäisyys, uuden normaalin suurin uhka?
Pandemia on lisännyt työntekijöiden kokemusta yksinäisyydestä sekä määrällisesti että syvyydellisesti. Vielä pari vuotta sitten yksinäisyydestä puhuttiin lähinnä vanhusten ja syrjäytyneiden ongelmana (lue: asiaan ei ole ollut kannattavaa puuttua), mutta nyt etätyön ja karanteenien aikana sosiaalinen kiinnittyminen on todella punnittu sekä ongelmaan hitaasti havahduttu myös ns. tuottavien ja työtä tekevien ihmisten kohdalla.
Ovatko hyvät kaverit tärkein palkka?
Ajatellaanpa asiaa yksilön näkövinkkelistä. Hoitaessaan työtehtävänsä kunnialla, saa ihminen, ainakin toivottavasti, sosiaalista arvostusta sekä positiivista palautetta työstään. Näin ollen hän kokee itsensä hyödylliseksi ja osaksi suurempaa kokonaisuutta, ehkä tarkoitustakin. Joka ikinen motivaatio- ja hyvinvoinnin edellytyksiä tukevista teorioista näkee tämän tärkeänä osana ihmisen hyvinvointia.
Mikäli kyseisellä yksilöllä on vähäisesti tai ei lainkaan työn ulkopuolisia sosiaalisia kontakteja, työstä tuleekin sosiaaliselta panostukseltaan jo liian tärkeä; työn menetys murentaisi ihmisen muutoinkin kuin taloudellisen turvallisuuden välityksellä.
Parin viime vuoden ajan korkeakoulua käyvät ovat saaneet tehdä opintojaan etänä huomattavasti enemmän kuin haluaisivat. Lopputulemana yli puolet kertoo kokevansa yksinäisyyttä ja yli 2/3 uupumista. Kysymys kuuluu, kuinka työelämä ottaa vastaan nämä huono-onniset, jotka eivät ole päässeet koululle vaalimaan niitä pitkiä ystävyyksiä, jotka opiskellessa usein rakentuvat? Lykätäänkö heidät etätöihin ja odotetaan hyvää suoriutumista?
Yksinäisyyden moninaiset haitat
Sosiaaliset kontaktit ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus rakentavat identiteettiämme sekä itseluottamustamme. Näiden puuttuessa aivojen fyysinen koko voi alkaa kutistua ja älykkyyskokeiden tulokset heikentyä!
Yksinäisyys heikentää puolustusmekanismeja ja johtavat näin ollen välillisesti poissaoloihin. Toisaalta hyvä sosiaalinen verkosto puolestaan vähentää sairastumisriskiä.
Työnteon kannalta asiaa on tutkittu Suomessa subjektiivisella tasolla Kykyviisarin avulla. Jatkuvasti tai melko usein yksinäisyyttä kokeva koki työkykynsä noin 2 pistettä alhaisemmaksi (4,9) kuin harvoin tai ei koskaan yksinäisyyttä kokeva (6,8). Kykyviisari käyttää asteikkoa 0-10.
Tunne ulkopuolisuudesta aiheuttaa aivoissa reaktion samassa kohdassa kuin fyysisen kivun tuntemus ja mitä syvempi yksinäisyyden tunne sitä suurempi kipu on havaittavissa.
Yksinäisyys voi johtaa mielenterveyden ongelmiin kuten uniongelmat, ahdistus ja masennus. Sanomatta selvää, etteivät nämä kehittyessään työkykyä ainakaan paranna.
Yksinäisyys on myös riskitekijä syrjäytymiseen ja tällaisen stigmatisoituneen teeman kanssa meillä ihmisillä on paha tapa salata se muilta. Yksinäisyys voi aiheuttaa myös päihteiden runsasta käyttöä, tunnesyömistä jne. Etätyössä näiden asioiden piilottelu onnistuu huomattavasti helpommin kuin päivittäisessä kanssakäymisessä toimistolla.
Yksinäisyydestä aiheutuva stressi, häpeä ja kiputilat näyttäytyvät yhteiskunnallisella tasolla vaarallisempana kuin tupakointi tai ylipaino. Sitä luulisi, että terveydelle vaarallisimmasta puhuttaisiin eniten, mutta näin ei todellakaan ole. Stigmat, häpeä ja tabu ovat liian vahvoja.
Mitä yksinäisyydelle pitäisi tehdä?
Yksinäisyys on äärimmäisen latautunut termi sisältäen edellä mainittuja tabua, häpeää ja stigmaa. Näiden purkamisessa ensimmäinen keino on puhua aiheesta. Toiseksi, jos pystyt työpaikalla tunnistamaan näkymättömän ihmisen, olet todennäköisesti löytänyt myös henkilön, joka kokee jossain määrin yksinäisyyttä. Henkilöllä voi olla runsas sosiaalinen elämä vapaalla, mutta yksinäisyyden tunne on myös tilannesidonnaista. Näistä kahdesta interventiosta on hyvä lähteä liikkeelle.
Lisää käytännön vinkkejä ja kovaa teoriaa HENRYn aamuwebinaarista 2.2. - tervetuloa mukaan!
Timo Vatanen
Timo Vatanen on bisnespsykologi, joka ei epäröi puhua hankalammistakaan aiheista. Hänellä on vakaa usko tieteen voimaan ja intohimo tehdä toimivampia organisaatioita työntekijöiden hyvinvointia kehittäen.