Askarruttaako mieltäsi jokin työelämää koskeva kysymys? Pekka Sauri ja Jaakko Sahimaa luotsaavat Työlinjalla-ohjelmaa

ke elok. 31 12:47:00 2022

Työpsykologi Jaakko Sahimaa ja Pekka Sauri luotsaavat uutta työelämäaiheista vuorovaikutuksellista keskusteluohjelmaa, jossa yleisö pääsee itse vaikuttamaan ohjelman sisältöön. Aivan kuten Yölinjassa aikoinaan, ohjelman ytimessä ovat yleisöä mietityttävät kysymykset - tällä kertaa työelämäaiheista. Ohjelma toteutetaan yhteistyössä TYÖ2030-ohjelman ja HENRY ry:n kautta.

Yölinjan päättymisestä tulee tänä vuonna 20 vuotta. Näin juhlavuoden kunniaksi, Pekka Sauri palaa juontamaan Työlinjalla-liveformaattia, joka toimii 2020-luvun “työelämäaiheisena kansanradiona”. Yleisö voi soittaa, viestitellä tai laittaa ääniviestejä studioon työlinjalle numeroon 0503713919 tai viestinsä voi välittää verkkosivujen www.tyolinjalla.fi kautta.

"Tarvitsemme uudenlaisia ja osallistavia tapoja käydä työelämäkeskustelua ja siksi odotammekin innolla, millaista keskustelua ohjelman jaksojen puitteissa tullaan käymään ja millaisen vastaanoton ohjelma tulee saamaan. Monella on mielen päällä erilaisia työelämää koskevia kinkkisiä kysymyksiä ja stressaavia tilanteita, joita he haluaisivat ratkaista tavalla tai toisella. Ohjelma tarjoaa väylän näiden kysymysten kysymiseen - ja toivottavasti myös ratkaisuja niihin.", Sauri ja Jaakko Sahimaa toteavat.

Etukäteen jaksojen teemoja ei lyödä lukkoon, mutta oletettavasti ohjelmassa tullaan käsittelemään ainakin työhyvinvointia, palkitsemista johtamista, työmotivaatiota, työyhteisön toimivuutta, työnhakua. Meille jokaiselle tärkeitä ja omakohtaisia teemoja, joita myös TYÖ2030-ohjelma käsittelee.

"Moniääninen keskustelu työelämästä ja sen laadusta on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Työlinjalla podcast on hieno mahdollisuus tuoda yhteen työelämän tutkimusta, asiantuntemusta ja ihmisten arkikokemusta kiinnostavan ohjelmaformaatin muodossa", kiteyttää TYÖ2030 ohjelmajohtaja Sanna Kulmala.

Työlinjalla-ohjelmaa tuotetaan loka-marraskuussa 2022 yhteensä 8 jakson verran. Introjakso toteutetaan Työelämäfoorumin lavalla 31.8. klo 12.15-12.55 ja on seurattavissa Työelämäfoorumin sivuilta, Työlinjalla -sivustolla sekä yhteistyökumppaneiden verkostoissa.

Mitä sinä haluaisit kysyä Saurilta ja Sahimaalta? Mitä haluaisit kertoa tai saada selville työelämään liittyen?
Laita whatsapp-viestiä tai ääniviestiä studion numeroon 0503713919 tai nettisivuilta löytyvällä lomakkeella: www.tyolinjalla.fi

Kuuntele jaksot Spotifystä tai YouTubesta

Lisätietoja:

BW Productions Oy
Yrittäjä, Tositarinoita Työelämästä -konseptin tuottaja
Jaakko Sahimaa
0505740475
jaakko@jaakkosahimaa.fi

TYÖ2030 -ohjelmajohtaja
Sanna Kulmala
0404116378
sanna.kulmala@ttl.fi

HENRY ry
Toiminnanjohtaja
Marita Salo
0504347492
marita.salo@henry.fi