Olen tietohamsteri – miten sinä opit?

28.05.2019

Kouluttauduin taannoin vahvuusvalmentajaksi. Tämä lähestymistapa nojaa henkilökohtaisiin vahvuuksiin, jotka tekevät jokaisesta meistä uniikin. Kun jo muutama vuosi aiemmin tutustuin omiin vahvuuksiini tässä viitekehyksessä, ensimmäinen reaktioni oli pettymys: listan kärjessä oli ”Input”. Mieleeni tuli lähinnä hamsteri, joka sulloo tietoa poskiinsa varastoon. Kuitenkin juuri tuo ”Input” yhdistettynä ”Learner” vahvuuteeni ovat auttaneet minua pysymään uteliaana ja pitämään energiatasoni korkealla jatkuvan oppimisen äärellä.

Olen onnekkaassa asemassa, sillä työnantajani panostaa isosti oppimiseen: Accenture investoi tähän vuosittain 900 miljoonaa dollaria. Olen silti vahvasti sitä mieltä, että itselläni on suuri vastuu pitää osaamiseni ajan tasalla, sillä tulevaisuuden taitojen kartuttaminen ei voi olla vain työnantajan vastuulla.  Siksi pidänkin itse mielessä nämä kolme asiaa:

1)     Tartun kiinni kokemukselliseen oppimiseen. Kädet saveen ja menoksi! Tästä paras versio on opettaa muita, sillä silloin on ainakin pakko sisäistää asiat hyvin.

2)     Laajennan taitojeni kirjastoa. Kukaan ei voi olla yhden asian asiantuntija, sillä maailma muuttuu vauhdilla.  

3)     Hyödynnän vapaan pääsyn tiedon lähteille. Tänä päivänä tietoa on tarjolla runsaasti laadukkaista lähteistä kansainvälisestikin.

Olen tällä viikolla kaksi päivää haastamassa omia ajatuksiani Singularity University Summitissa. Kynäni on teroitettu - päästän sisäisen tietohamsterini vapaaksi!

Terhi Mäkelä - Talent & Organization Director, Accenture

Takaisin listaukseen

Tykkää

ääntä