Salakavalan ihana oppiminen

13.08.2019

Kun aloin puhumaan unelmistani, sain saman vastauksen kaikkialta - tuo on ihan yrittäjän hommaa. Minä, yrittäjäksi? Ei ikinä. 

Vuosi on mennyt ja kuin salaa olen opiskellut ja oppinut yrittäjyydestä, verkostoitunut ja lukenut. Kysynyt kaikenlaisia kysymyksiä ja saanut rehellisiä vastauksia. En ole tietoisesti opetellut, olen vain ollut uteliaan kiinnostunut. Ja samalla oppinut.

Nyt edessä on muutoksen syksy ja edessäni on useampi upea vaihtoehto yrittäjyyteen. Oppimista on vielä paljon ja eihän se koskaan lopu. Kyse on omasta motivaatiosta, halusta ja monessa kohtaa myös pelosta. Pelko pakottaa toisaalta oppimaan ja hakemaan vastausta kysymykseen "miten selviän tästä hengissä ja mahdollisimman pienillä vahingoilla". 

Olen vahva ekstrovertti, käsittelen ja analysoin asioita vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Siksi tämän päivän oppiminen tapahtuu ihmisten kautta. Kun vastaan tulee kunnon kyseenalaistaja huomaan, että keskustelun jälkeen saattaa olo olla kaiken antanut. Silloin tiedän, että jotain hyvää on tapahtunut. Olen oppinut uutta.

Petra Alijärvi

Takaisin listaukseen

Tykkää

ääntä